30. toukokuuta 2012

Jännittävää!






                             kuva syksyllä otettu


Elämä on tällä hetkellä kovin jännittävää ja aivan suoraan sanottuna, en tiedä mitä kaikkea huominen tullessaan tuo. Tällä hetkellä on ihana olla mukana kaikessa uudessa, hiiskua en vielä uskalla siitä mitä ne asiat ovatkaan, mutta minulle ne voisivat olla haave joka toteutuu. Haave, josta en ennen tätä päivää oikeastaan ole osannut edes kuvitella:). Toinen ihana asia on puuhailu kukkien parissa ja niin rakastan sitä, sumeilematta voin istua puuhaamassa tunteja niiden parissa. Huiskulan kukkia ajelutan autollani paikasta a paikkaan b ja sitten vaihdan niitä paikkaan c, ihana homma tästä kerron lisää hieman myöhemmin.  Vielä jonain päivänä vierailen juuri avatuissa Huiskulan uusissa kukkakaupoissa, tämä kuulukoon uusiin haaveisiini.

Kynttiläkruunuille puuhasin risusta pesät jo viime syksynä ja nyt varttaan kasvattelevat tulppaanit saivat koristaa niitä kesäisemmiksi. Tulppaanin kukat ovat kestäneet jo useita päiviä kruunuissa koristeena, ulkona on vielä sen verran kosteaa.

Jännittävää on odottaa tulevaa ja katsoa minne polku johtaakaan:)

Aamun hetkistä kirjoittelee
Ilona

27. toukokuuta 2012

Työleirillä:)

                               Kotikatu
                              Voipiovuori mökin rannalla



Voihan kukka




Neilikka
Meidän mökkiä kutsutaan työleiriksi ja sellainen se toki onkin. Työleiri lausutaan hyvässä hengessä ja ihan oikeasti pidän ruumiillisesta työstä, into pinkeänä ensin ähellän, sitten sohellan ja viimeisenä kohellan. Maalaan onnesta soikeana, tämä on meidän yhteinen unelma:). Tänään minut siirrettiin sisätiloihin, ikkunattoman ja ovettoman mökin suojiin vahaamaan seiniä valmiiksi. Kun ei ole lattiaa tai kattoa voi huoletta sutia suojaamatta ympäristöä, itseäni en suojaa tietenkään,  sillä olenhan nyt kaiken työn jälkeen varsin hyvin vahattu;). Sisälle olen valinnut Osmo Color-vahan helmenharmaan sävyisenä, tykkään hurjasti.

Työleirin rintamassa hilluu koira joka on tosiaankin sellainen tolleri, Neilikka nimeltään. Rodun piirre on varmasti ylivilkkaus ja juu, tällä neidolla sitä on roppakaupalla. Naapurin lapset ja omani saavat innon koiruudesta kitkettyä hurjilla koiraleikeillä(vesi-pallo-vesi-pallo-vesi-hiekka). Toki lapset ovat rakentaneet kopinkin varjoa tuomaan Neilikalle ja sieltä sen kuono kurkkii onnellisena.

Kotona kukkii kotikatu ihanasti ja tuoksu leijuu ilmassa valtoimenaan. Voikukkamiehet(lapset) ovat ahkeria apulaisia ja niitä todellakin tarvitaan, meillä ainakin. Oman penkin tummat tulppaanit katkoin maljakkoon ja toivon, että se ei ensi vuoden kukintaa haittaisi.  Työleirille ostin Tallinnasta jo valmiiksi pikkiriikkisiä tyynyjä, pukuhuonetta koristamaan:).

Viime viikolla postilaatikkooni tupsahti jotain ihan ihanaa ja onni asuu pienissä hetkissä, se on niin varmaa. Tänään olen istuttanut malvan-siemenet pikkuruiseen ansariini ja odotan niin innolla perhosia, jotka saapuvat kukkien auetessa.
Ihanin kiitos akiss, päivästä tuli täydellinen.

Nyt se koiruus makaa sohvalla, ihan puhki ja kaikkensa antaneena, hymyilee hieman unissaan, uintiretki on varmasti menossa:)

Lainattu teksti tollerista
Luonne
Novascotiannoutaja eli tolleri on luonteeltaan iloinen, vilkas, energinen ja toimelias. Houkutteluominaisuuksien ansiosta tolleri tekee monesti vapaana ollessaan syöksähteleviä liikkeitä, salamannopeita käännöksiä ja hyppelee ketterästi kiveltä toiselle iloinen virne naamallaan, muistuttaen näin meitä alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan. Tollerilla on loputon toimintatarmo, ja se yrittää kaikin tavoin saada omistajansa innostumaan yhdessä leikkimisestä. Tolleria voisi kuvailla koiramaailman sirkuspelleksi, joka tempuillaan koettelee jatkuvasti omistajansa nauruhermoja ja venymiskykyä. Luonteenpiirteistä löytyy myös aimo annos itsepäisyyttä sekä herkkyyttä. Tolleri suhtautuu kaikkiin ihmisiin hyväntahtoisesti. Silti oman lauman ihmiset ovat aikuiselle tollerille ne tärkeimmät.
Ilona


24. toukokuuta 2012

Kesähuone!













Hiukset maalissa ja varpaiden päätkin valkoisena voin hymyillä hurjan urakan päätökselle. Olen venyttänyt tämän meidän grillikatoksen katon maalausta, syynä sen sata koloa ja laudan rakoa. Nyt se on vihdoin valmis, voittajan tunnelmat ovat tämän turnauksen jälkeen;-). Lattiankin innostuin vetämään samaan hengenvetoon terassiöljyllä(Osmo Color Onyx-sävy). Sisälle mökkiin istutin monivuotisia kasveja, nämä siirrän syksyllä multaan ja seuraavana keväänä kaivan ne taas ruukkuihin takaisin. Muovimatot ovat saman sarjan mattoja kuin kuistillakin.

Meillä vietetään tässä kesähuoneessa paljon aikaa ja grillaillaan samalla viereisellä avotulella.  Huomenna sitten juhlitaankin urakan valmistumista ja lupaan yrittää saada maalin siihen mennessä hiuksistani irti:).

Nähdään ja nautitaan tästä ihanasta lämmöstä!
Ilona

16. toukokuuta 2012

Kuistilla!








Lämpö sai syttymään vihdoin kuistin siivoamiseen ja ihan välttämättömyys oli saada siivouksen inpiraatioksi uusi muovimatto pöydän alle:). Viime vuonna pitäydyin puuvillaisessa matossa, mutta sen armoton peseminen kyllästytti hurjasti. Tämä oli puolustuspuhe uuden maton hankintaan, menikö läpi, hih. Ihan vielä en kukkia uskaltanut istutella ja oikeastaan taidan tänä vuonna pitäytyä pitkälti maahumalan pistokkaissa, humalan kuivuuden kestäminen on ihan omaa luokkaansa. Virkattuja pikkuruisia kukkia sain mieheni äidiltä ja liitin niihin kristallin kimallusta jatkeeksi, nyt ne toimivat pöytäkoristeina, ainakin hetken ajan. Kimallusta pitää olla, harakkamaisuus vain kasvaa iän myötä:). Ihana on olla kuistilla ja puutarhassa, jokaisena päivänä kasvun ihme yllättää.

Höyhentaulut sain vihdoin valmiiksi ja suoraan kopioin mallin Tainan seinältä. Hyvä keksintö tuo voipaperi, ystäväkään ei yllättynyt yhtään minun piirrellessä naama seinässä kiinni höyheniä. Googlettelemalla löytyi hurja määrä lisämalleja, siirrän ne toteutettavaksi hamaan tulevaisuuteen.

Huomenna on aika karauttaa Tallinnaa kohti ja ihanaa on pitkästä aikaa kurkata vanhan kaupungin porteista sisään. Lämpöä meille kaikille loppuviikkoon!
Ilona

9. toukokuuta 2012

Vanhat ruutuikkunat









Ihan pikkiriikkisen haikeutta herättää kaipausta näin keväisin vanhan kotimme kasvihuoneen kuvat. Unelmoin siitä vuosia ja  unelmoin yhä. Tämän kesän projektit ovat ihan täynnä, kotipihaan ei aika anna periksi suunnitella mitään. Unelmointi olkoon kuitenkin sallittua.

Mökille on suunnitteilla kesäkeittiö, jonka ikkunat ovat vanhoja ruudullisia ja ne ovat peräisin Loimaan vanhasta asemarakennuksesta. Kesäkeittiön sokkeli olisi tarkoitus muurata antiikkisista pihakivistä, hieman kasvihuoneen tapaan. Suunnittelen mökkitontille jo joitain helppoja istutusalueita. Kaivinkoneet ovat repineet metsämaat mennessään auki ja ne ihan huutavat istutuksiani, mieheni ei kuule tuota huutoa, kummallista:). Multaa otin jo tontille viime syksynä yhden kuorma-auton lavallisen, varmuuden vuoksi. Istutukset ovat melko puuvoittoisia ja olen niin vallan ihastunut pieneen vartettuun runkosyreeniin, että sitä on monta monituista tainta istutettava. Pionin kukka on minusta kaunein ikinä ja muistan elävästi vanhan pihani kukkivat pionit joita aukesi ainakin sata kerrallaan, ihan huumaava tunne. Nyt kamppailenkin itseni kanssa pionien istuttamisesta mökille, siitä kun ei ole tarkoitus tulla puutarha;). Itseni tosin tunnen niin hyvin jo tähän ikään saapuneena, että tiedän pikkuhiljaa kukkien nousevan sieltä ja sitten täältä.

Viikonlopulla minua odottaa tyttöjen maalaustalkoot mökillä ja toivon niin aurinkoa lauantaille:)

Nähdään!
Ilona


5. toukokuuta 2012

Kaunein tarina!


















Ohittamme tutun metsikön jossa uskoin pienenä asuvan keijujen ja menninkäisten, silloin ikuisuus sitten. Ihailen tuttuja hiekkateitä joita nuo nimismiehen kiharat koristavat. Viimein tulee koivukuja joka johtaa tuonne kankaalle kiviselle. Hymyilen nähdessäni koirien vastaanottokomitean ja ikkunassa niin tutun hahmon. Olen viettänyt täällä lapsuuteni kesät ja juossut pelloilla nauraen. Tulen tänään tänne vieraana isäni veljelle, lapseni kummisedälle sille joka pyyhkäisee minut kainaloonsa hymyillen. Tämän pienen tilan elämä jatkuu, käsissä metsien miehen.

Istun kuuntelemassa tarinaa ponin elämästä, ponin joka on mielessäni ollut jo kovin kauan. Poni on talutettu tähän taloon apaattisena, sairaana ja onnettomana. Ponilla ikää on  jo kaksikymmentä ja hoivaa tuo eläin on kaivannut paljon. Antibiootteja, eläinlääkäreitä, hampaiden kunnostamista, lämpöä ja ruokaa on ponille annettu  jo kuukausia. Elämän ilo ja onni on tehnyt ponin terveeksi ja se on jo muuttanut uuteen rakastavaan kotiin terveenä ja iloisena. Kuunnellessani tarinan en voi vain välttyä liikutukselta, miten paljon voikaan hyvää mahtua yhteen eläimen parantavaan sydämeen. Vuosia tuolla ponilla voi hyvin olla vielä kymmenen lisää ja niillä hampailla on luvassa hurjan ihania vuosia. Olen kyllä kuullut tarinan sellaisestakin ponista joka söi kaurapuuroa onnellisena vielä vuosia, hampaiden ollessa huonona.

Tila joka  on kaivannut tätä henkeä itseensä, se elää ja voimistuu jokainen päivä. Minun muistoni ovat siinä navetassa jossa tuoksui lehmälle, possun ruokkimiselle ja siinä ihanassa koirassa joka veti meitä lapsia latuja pitkin menemään vuosikausia. Lapseni kanssa seikkailen tänään aitan ylisillä ja kuvaan sen kuinka taivas pudottaa veden mukana kyyneleeni, kaipaus se on  vain kovin kaunista. Kuulen lapseni pyytävän kättäni jotta uskaltaisi alas laskeutua jyrkät  portaat, aivan kuin minäkin lapsena. Tullessani tänään sade oli valuttanut vettä vain vähän vanhan puupaljun pohjalle ja lähtiessäni tuo palju oli jo ihan täysi. Tänään lähden ja käännyn vielä kerran kurkkaamaan kangasta joka on ollut niin valtavan kivinen pelloiksi raivattavaksi. Hymyilen ja iloitsen niin hyvyydestä sellaisten ihmisten jotka tekevät eläimen onnelliseksi.

Kamerastani poimin kuvan viimeisen koiravanhuksesta joka kuorsasi jaloissani onnellisena eläkepäivistään, sellaista hyvää oloa meille kaikille ja ihan jokaiselle eläimelle päällä maan!

Ilona